etusivu

ruokalista

lounaslista

viinilista

tapahtumat

varaukset



KUUKUU RUOKARAVINTOLA JA BAARI


KuuKuu on toiminut Etu-Töölössä Museokadun ja Minervankadun kulmassa jo vuodesta 1990. Samalla paikalla on ehtinyt toimia niin lihakauppa kuin Valion baari.

KuuKuu on välitön ja rento ravintola, jossa on nykyisin sekä ruokaosasto että baari. Uudistetussa ravintolassa on noin 40 paikkaa ruokailijoille ja 30 baariasiakkaille. Baarissa voi myös ruokailla niinkuin 40-paikkaisella kesäterassillammekin. KuuKuussa on lisäksi 2 kabinettia, joista toiseen mahtuu 16 henkilöä ja toiseen 10 henkilöä.

Ruokalistalla on isoäidin resepteillä valmistettuja reiluja klassikkoannoksia, jokaiseen makuun. Emme kategorioidu mihinkään tiettyyn sektoriin vaan suosimme kotimaista laatua, euroopplaista ruokakulttuuria kumartaen. Keittötiimimme etsii jatkuvasti uusia, mielenkiintoisia ja hyvän hinta-laatusuhteen omaavia raaka-aineita, joka heijastuu ruokalistassamme ja sen hinnoittelussa. Hiilijalanjälkemme pidämme automaattisesti mahdollisimman lyhyenä.

Ruokalistaltamme löytyy aina paistetut silakat, päivän saalis, lihapullat ja jo legendaksi muodostuneet kasvisraviolit sekä lisäksi muita "hoivaavia" annoksia, jotka tarjoilemme ammattiylpeydellä. Keittiömme on auki joka päivä puoleenyöhön.

Lounasta on tarjolla arkisin klo 11–16. Maukkaat kotiruuat, keitot ja salaatit saat myös kätevästi mukaan.

Viinilistalla on kätevä valikoima oman maahantuonnin helmiä kohtuuhintaan, jotka sopivat ruokiimme kuin isoäiti keittiöön. Enomaticin avulla tarjoamme myös viiniharrastajille - ja ammattilaisille todellisia löytöjä, laseittain. Juomavalikoimassa on edelleen runsaasti oluita ja siidereitä.

KuuKuun mutkaton meininki jatkuu lounaasta pikkutunneille.

Liity seuraan!

Terveisin, KuuKuun väki

Ravintola Kuu Kuu
Museokatu 17, 00100 Helsinki
Avoinna ma - pe 11 - 01, la 12 - 01, su 12-22
Keittiö auki ma-la 24 asti, su 21.30 asti
Puh (09) 2709 0974
E-mail: info(at)kuukuu.info
copyright [viestintätoimisto snyggast] 2008